"Tällä päivämäärällä vuonna 1995 Petri Walli harppasi Töölön kirkon tornista tuonpuoleiseen. Kesäpäivä, surun päivä."
http://www.rumba.fi/long-live-petri-walli-kingston-wall-suuruuden-kuolemasta-17-vuotta-31350/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Petri_Walli
(kerään tekstiä Elämän Puu -projektia varten. Tänään on Petrin muistopäivä, joten aloitetaan unohtumattomasta kitaravirtuoosista!)
torstai 28. kesäkuuta 2012
torstai 19. tammikuuta 2012
Unelma
Yrittäjän pitää luoda tarina ja elää omaa unelmaansa. Kuva on lähellä sitä, minkälaisen kuvan loin mielikuvaharjoituksessa hetkestä, jolloin olin täyttänyt tavoitteeni. Istuin tytön kanssa terassilla ja katselin savannilla käveleviä kirahveja. Vieressä olevalla pöydällä makasi paksu velhon kirjaa muistuttava teos, jonka tiedän sisältävän oman elämänkertani ja paljon muiden henkilöiden tarinoita. Olo oli hyvä ja rentoutunut. Olin täyttänyt unelmani!
maanantai 16. tammikuuta 2012
Elämänkerta: 2000-luku
2000-luvulle siirryin Lahden kauppaoppilaitoksen vahvuudessa. Suoritin merkonomin tutkintoa, suuntautumisena tietotekniikka. Aina nuorta miestä ei jaksanut opiskelu kiinnostaa ja vetelinkin kauppiksen läpi rimaa hipoen. Jos motivaationi oli kohdallaan, niin vetelin kursseista parhaita arvosanoja, mutta keskiarvo taisi silti olla jossain tyydyttävän paikkeilla.
Merkonomin tutkinnon sain kaikesta huolimatta suoritettua kolmessa vuodessa. Tein kesän töitä Stala Groupille IT-tukihenkilönä. Syksyllä alkoi näyttää siltä, etten viihdy esimieheni seurassa (tai toisinpäin, saatan palata tähän episodiin myöhemmin), eikä yrityksellä ollut suuria haluja nostaa palkkaani ja tehdä vakituista työsopimusta. Päätin palata takaisin koulun penkille ja suoritin lisävuoden itc-alan opintoja Datanomin tutkintoa varten. 2002 -tammikuussa minun oli määrä astua asepalvelukseen Vekaranjärvellä. Tein kesän ja syksyn töitä Hartwallille. Ennen armeijaan siirtymistä olin onnistunut sotkemaan unirytmini (3-vuorotyö ei taida sopia minulle) todella pahasti ja muistan, että pelailin Civilizationia usein aamu kuuteen. Voitte uskoa, että ensimmäinen aamu ei ollut se helpoin mahdollinen.
Vekaranjärvellä löysin paikkani 1. Viestikomppaniasta. Nuorempana pärjäsin ihan hyvin auktoriteettien kanssa ja sopeutuminen uusiin rutiineihin onnistui nopeasti. Tein ilmeisesti P-kaudella vaikutuksen kouluttajiin ja varusmiesjohtajiin, koska olisin päässyt 3. eri AU-kouluun. No, päädyin kuitenkin oman koulutushaarani RUK-kurssille ja suuntasin kohti Haminaa. Haminan reissu oli jotain unohtumatonta. Varusmiespalvelus on varmasti unohtumaton kokemus kaikille, jotka siellä jotenkin viihtyivät (tai eivät viihtyneet). Itse nautin hyvästä seurasta, kauniista kesästä ja rankoista koulutuksista. Kurssilta sain kiitettävän arvosanan ja osa kiitoksesta kuuluu tupakaverilleni, joka sai lopulta kurssin parhaan pistemäärän. Loistava suoritus joukkueessa, jolla oli tunnetusti viestikomppanian "persoonallisin" kouluttaja. Miehen persoona teki todellakin vaikutuksen nuoreen mieheen, mutta pelonsekainen kunnioitus on myöhemmin muuttunut puhtaaksi arvostukseksi! Kurssijuhlaan sain daamikseni ystävättäreni Lauran.
Haminasta tultiin takaisin Vekaralle kouluttamaan omaa joukkuetta. Siirryin nyt esikuntakomppanian vahvuuteen ja meitä oli kaksi kokelasta yhtä joukkuetta varten. Yhteistyö toimi loistavasti ja saimme sopivan rennon viestijoukkueen. Moni alaiseni on vieläkin puheväleissä kanssani ja tulee heittämään lippaa tai pummaamaan tupakkaa baareissa ;). Loppusodan vietin Tilkassa leikkauttamassa olkapäätäni, joka meni muutama vuosi aiemmin remonttiin. Sain hyvän lääkärin ja makuupaikan kantahenkilökunnan upseerien tuvassa. Lueskelin siellä Caesarin historiikkia, polttelin tupakkaa ja huilasin. Palattuani sairaalasta, pääsin vielä pariksi päiväksi kasarmille ja sain kuulla loistavat arvostelut joukkueemme menestymisestä loppusodassa. Rikoimme "haamurajoja". Kokonaisarvioni palvelusajalta oli pelkkää hyvää, RUK:n kiitettävä ja alaisten/vertaisten antamat arviot kaikki vahvuusalueita. Siitä iso kiitos!
Vekaralta palasin takaisin Lahteen elämääni etsimään. Merkonomin ja datanomin tutkinnoilla ei paljoa juhlittu, joten tein 2000-luvulla paljon erilaisia töitä varastosta - rakennusliikemyyntiin. Starkilta siirryin Helsinkiin Finnairin tilitoimistoon järjestelmäasiantuntijaksi. Kollegani Vesa on vieläkin ystäväni ja hän soitelee minulle säännöllisesti. Kunnioitan hänen kykyään ylläpitää ihmissuhteita!
2010-luvun alku ja nykyhetki
Tapasin nykyisen kihlattuni 2010, palattuani takaisin Lahteen 2009 -vuoden lopussa. Elin pari varsin myrskyisää vuotta ennen rakkauteni kohtaamista. Tytin tapasin legendaarisen Torven ei-ehkä-(vielä)-niin-legendaaressa suomi-räp -illassa, jossa esiintyi entinen työkaverini Miikka Kumpulainen (etsitään taiteilijanimi). Oliko se rakkautta ensisilmäyksellä? En tiedä, mutta Tytin ulkonäkö ja olemus herättivät heti mielenkiintoni. Ilta päättyi asunnolleni ja tapasimme uudelleen heti parin päivän jälkeen. Tulimme alusta asti toimeen, kuin olisimme tunteneet toisemme jo pitkään. Näistä kokemuksista haluisin kirjoitella tarkemmin. Molemmilta löytyy hauskoja muistoja liittyen suhteemme alkuaikoihin.
2011, kävin ensimmäiset eduskuntavaalini ja sain huikeat 82 -ääntä. Työskentelin hetken ISO-lehdessä ja tein remonttimuuton mainostoimistolle. Loppuvuodesta olen keskittynyt yrittäjäkurssiin ja suunnitellut toisen yritykseni perustamista. 5.12.11 kysyin tytöltäni, että suostuisiko hän kantamaan sormusta. Sain puoltavan vastauksen ja sormukset hankkittiin 4.1.12, jolloin julkaisimme päätöksen kihlautumisesta.
Eli jossain tässä ollaan nyt. Tarkentelen vielä tekstejä ja korjailen virheitä. 2010-luvulle on jäänyt paljon mustia aukkoja, koska silloin on tapahtunut suhteessa eniten sellaista, minkä itse muistan. Aion käydä tämän kuun puolella mummini kanssa läpi vanhoja valokuva-albumeita. Niistä löydän lisää materiaalia 1900-luvun vaiheistani.
Merkonomin tutkinnon sain kaikesta huolimatta suoritettua kolmessa vuodessa. Tein kesän töitä Stala Groupille IT-tukihenkilönä. Syksyllä alkoi näyttää siltä, etten viihdy esimieheni seurassa (tai toisinpäin, saatan palata tähän episodiin myöhemmin), eikä yrityksellä ollut suuria haluja nostaa palkkaani ja tehdä vakituista työsopimusta. Päätin palata takaisin koulun penkille ja suoritin lisävuoden itc-alan opintoja Datanomin tutkintoa varten. 2002 -tammikuussa minun oli määrä astua asepalvelukseen Vekaranjärvellä. Tein kesän ja syksyn töitä Hartwallille. Ennen armeijaan siirtymistä olin onnistunut sotkemaan unirytmini (3-vuorotyö ei taida sopia minulle) todella pahasti ja muistan, että pelailin Civilizationia usein aamu kuuteen. Voitte uskoa, että ensimmäinen aamu ei ollut se helpoin mahdollinen.
Vekaranjärvellä löysin paikkani 1. Viestikomppaniasta. Nuorempana pärjäsin ihan hyvin auktoriteettien kanssa ja sopeutuminen uusiin rutiineihin onnistui nopeasti. Tein ilmeisesti P-kaudella vaikutuksen kouluttajiin ja varusmiesjohtajiin, koska olisin päässyt 3. eri AU-kouluun. No, päädyin kuitenkin oman koulutushaarani RUK-kurssille ja suuntasin kohti Haminaa. Haminan reissu oli jotain unohtumatonta. Varusmiespalvelus on varmasti unohtumaton kokemus kaikille, jotka siellä jotenkin viihtyivät (tai eivät viihtyneet). Itse nautin hyvästä seurasta, kauniista kesästä ja rankoista koulutuksista. Kurssilta sain kiitettävän arvosanan ja osa kiitoksesta kuuluu tupakaverilleni, joka sai lopulta kurssin parhaan pistemäärän. Loistava suoritus joukkueessa, jolla oli tunnetusti viestikomppanian "persoonallisin" kouluttaja. Miehen persoona teki todellakin vaikutuksen nuoreen mieheen, mutta pelonsekainen kunnioitus on myöhemmin muuttunut puhtaaksi arvostukseksi! Kurssijuhlaan sain daamikseni ystävättäreni Lauran.
Haminasta tultiin takaisin Vekaralle kouluttamaan omaa joukkuetta. Siirryin nyt esikuntakomppanian vahvuuteen ja meitä oli kaksi kokelasta yhtä joukkuetta varten. Yhteistyö toimi loistavasti ja saimme sopivan rennon viestijoukkueen. Moni alaiseni on vieläkin puheväleissä kanssani ja tulee heittämään lippaa tai pummaamaan tupakkaa baareissa ;). Loppusodan vietin Tilkassa leikkauttamassa olkapäätäni, joka meni muutama vuosi aiemmin remonttiin. Sain hyvän lääkärin ja makuupaikan kantahenkilökunnan upseerien tuvassa. Lueskelin siellä Caesarin historiikkia, polttelin tupakkaa ja huilasin. Palattuani sairaalasta, pääsin vielä pariksi päiväksi kasarmille ja sain kuulla loistavat arvostelut joukkueemme menestymisestä loppusodassa. Rikoimme "haamurajoja". Kokonaisarvioni palvelusajalta oli pelkkää hyvää, RUK:n kiitettävä ja alaisten/vertaisten antamat arviot kaikki vahvuusalueita. Siitä iso kiitos!
Vekaralta palasin takaisin Lahteen elämääni etsimään. Merkonomin ja datanomin tutkinnoilla ei paljoa juhlittu, joten tein 2000-luvulla paljon erilaisia töitä varastosta - rakennusliikemyyntiin. Starkilta siirryin Helsinkiin Finnairin tilitoimistoon järjestelmäasiantuntijaksi. Kollegani Vesa on vieläkin ystäväni ja hän soitelee minulle säännöllisesti. Kunnioitan hänen kykyään ylläpitää ihmissuhteita!
2010-luvun alku ja nykyhetki
Tapasin nykyisen kihlattuni 2010, palattuani takaisin Lahteen 2009 -vuoden lopussa. Elin pari varsin myrskyisää vuotta ennen rakkauteni kohtaamista. Tytin tapasin legendaarisen Torven ei-ehkä-(vielä)-niin-legendaaressa suomi-räp -illassa, jossa esiintyi entinen työkaverini Miikka Kumpulainen (etsitään taiteilijanimi). Oliko se rakkautta ensisilmäyksellä? En tiedä, mutta Tytin ulkonäkö ja olemus herättivät heti mielenkiintoni. Ilta päättyi asunnolleni ja tapasimme uudelleen heti parin päivän jälkeen. Tulimme alusta asti toimeen, kuin olisimme tunteneet toisemme jo pitkään. Näistä kokemuksista haluisin kirjoitella tarkemmin. Molemmilta löytyy hauskoja muistoja liittyen suhteemme alkuaikoihin.
2011, kävin ensimmäiset eduskuntavaalini ja sain huikeat 82 -ääntä. Työskentelin hetken ISO-lehdessä ja tein remonttimuuton mainostoimistolle. Loppuvuodesta olen keskittynyt yrittäjäkurssiin ja suunnitellut toisen yritykseni perustamista. 5.12.11 kysyin tytöltäni, että suostuisiko hän kantamaan sormusta. Sain puoltavan vastauksen ja sormukset hankkittiin 4.1.12, jolloin julkaisimme päätöksen kihlautumisesta.
Eli jossain tässä ollaan nyt. Tarkentelen vielä tekstejä ja korjailen virheitä. 2010-luvulle on jäänyt paljon mustia aukkoja, koska silloin on tapahtunut suhteessa eniten sellaista, minkä itse muistan. Aion käydä tämän kuun puolella mummini kanssa läpi vanhoja valokuva-albumeita. Niistä löydän lisää materiaalia 1900-luvun vaiheistani.
torstai 5. tammikuuta 2012
Elämänkerta: 1990-luku
Saariselältä muutimme Rovaniemelle. Siellä asuimme kirkon ja joen välissä, olevalla alueella. Aluksi asuimme kerrostalossa ja sieltä teimme lyhyimmän muuton, johon olen osallistunut. Muutimme viereisellä tontilla olevaan vanhaan puutaloon, jonka ensimmäisessä kerroksessa asui omistajaperhe Salot. Heillä on minun ikäiseni tyttö Laura, jonka kanssa olimme samalla luokalla. Rovaniemeltä teimme paljon kalastusretkiä. Olli Salo kiersi ympäri pohjoista ottamassa vesinäytteitä ja oli innokas erämies. Yksi eksoottisimmista muistoista liittyy inarinjärvelle, jossa olimme syksyllä noin viikon telttailemassa ja kalastamassa. Aamupesu hoidettiin lähes jääkylmässä järvivedessä.
Rovaniemeltä muutin vajaaksi kesäksi Mikkeliin, mutta vietin suurimman osan ajastani vaarilla Imatralla. Äitini liikkui sen vuoden kolmen eri kaupungin välillä ja siksi asuimme lyhyitä pätkiä kahdessa eri kaupungissa. Imatralla kävin yhden vuoden koulua, juuri remontoidussa linnalan ala-asteessa. Luokalla oli kolme Anttia ja ensimmäiset päivät menivät lempinimiä keksiessä. Muistan hyvin myös englannin opettajani, joka sai minut innostumaan uudesta kielestä. Olin aloittanut pitkän saksan Rovaniemellä, mutta en pystynyt jatkamaan sitä Imatralla.
Imatralta ja vaarilta voisi kirjoittaa kokonaan oman tarinan. Vaarilla, Sirpalla ja enollani on ollut erittäin tärkeä rooli lapsuudessani. Ehkä kirjoittelen siitä erillisen tarinan?
Imatralta muutimme takaisin Lahteen. Tällä kertaa pidemmäksi ajaksi. Aloitin viidennen luokan lotilan ala-asteella. Musiikkiluokille olin liian vanha. Muistan, että neljännellä minua yritettiin työntää poikakuoroon, joten olin varmaan ihan tyytyväinen siitä, etten joutunut musiikkiluokille. Imatralla aloittamani Karate ja itsepuolustuslajit kiinnostivat enemmän. Lahdessa vietin paljon aikaa kummitätini pojan Kingsleyn kanssa. Ystävyytemme on jatkunut sen jälkeen erittäin tiiviinä.
Lotilasta siirryin Tiirismaalle ja jossain välissä äitini ehti tavata myös pikkuveljieni isän, Arto Virtasen. Erityisen hyvin muistan yhteiset korttipeli-illat, joissa jouduin toimimaan diplomaattina kahden aikuisen välillä, jotka eivät kumpikaan osanneet hävitä pelissä. Lotilan aikoihin kummitätini Annen dopermanni, Sara löysi kaupunginsairaalan pusikosta kylmissään olevan kissan. Valkoinen töpöhäntä päätyi lopulta meille asumaan ja sai nimet Töpö-Max-Pumpuli.
Paavolasta muutimme äidin ja Arton kanssa Kytölään. Viihtyisän paritalon toisella puolella asustelivat Kaunomäet, joilla oli Kingsleyn ikäinen poika. Muihin kylän nuoriin en ikinä oikein ehtinyt tutustua. Kaverit oli keskustasta tai ympäri Lahtea. Samoihin aikoihin aloin pyöriä bassotunneilla ja Puolenkuun Peleissä. Musiikkiharrastus kesti muutaman vuoden. Pari keikkaa ehdittiin heittää, mutta lopulta heitin viuluni nurkkaan ja keskityin täysin peliharrastukseeni. Pelit, kaikki eri muodot ovat olleet yksi tärkeimmistä harrastuksistani koko elämäni ajan. Toinen ovat itsepuolustuslajit, joista olen harrastanut painia, Karatea, Shootoa, Capoeiraa, nyrkkeilyä ja Defendoa. Nykyään teen kungfun, joogan ja taijin ominaisuuksia sisältävää venyttelysarjaa. Capoeiran voisin aloittaa uudelleen, jos vaan paikat kestää.
Rovaniemeltä muutin vajaaksi kesäksi Mikkeliin, mutta vietin suurimman osan ajastani vaarilla Imatralla. Äitini liikkui sen vuoden kolmen eri kaupungin välillä ja siksi asuimme lyhyitä pätkiä kahdessa eri kaupungissa. Imatralla kävin yhden vuoden koulua, juuri remontoidussa linnalan ala-asteessa. Luokalla oli kolme Anttia ja ensimmäiset päivät menivät lempinimiä keksiessä. Muistan hyvin myös englannin opettajani, joka sai minut innostumaan uudesta kielestä. Olin aloittanut pitkän saksan Rovaniemellä, mutta en pystynyt jatkamaan sitä Imatralla.
Imatralta ja vaarilta voisi kirjoittaa kokonaan oman tarinan. Vaarilla, Sirpalla ja enollani on ollut erittäin tärkeä rooli lapsuudessani. Ehkä kirjoittelen siitä erillisen tarinan?
Imatralta muutimme takaisin Lahteen. Tällä kertaa pidemmäksi ajaksi. Aloitin viidennen luokan lotilan ala-asteella. Musiikkiluokille olin liian vanha. Muistan, että neljännellä minua yritettiin työntää poikakuoroon, joten olin varmaan ihan tyytyväinen siitä, etten joutunut musiikkiluokille. Imatralla aloittamani Karate ja itsepuolustuslajit kiinnostivat enemmän. Lahdessa vietin paljon aikaa kummitätini pojan Kingsleyn kanssa. Ystävyytemme on jatkunut sen jälkeen erittäin tiiviinä.
Lotilasta siirryin Tiirismaalle ja jossain välissä äitini ehti tavata myös pikkuveljieni isän, Arto Virtasen. Erityisen hyvin muistan yhteiset korttipeli-illat, joissa jouduin toimimaan diplomaattina kahden aikuisen välillä, jotka eivät kumpikaan osanneet hävitä pelissä. Lotilan aikoihin kummitätini Annen dopermanni, Sara löysi kaupunginsairaalan pusikosta kylmissään olevan kissan. Valkoinen töpöhäntä päätyi lopulta meille asumaan ja sai nimet Töpö-Max-Pumpuli.
Paavolasta muutimme äidin ja Arton kanssa Kytölään. Viihtyisän paritalon toisella puolella asustelivat Kaunomäet, joilla oli Kingsleyn ikäinen poika. Muihin kylän nuoriin en ikinä oikein ehtinyt tutustua. Kaverit oli keskustasta tai ympäri Lahtea. Samoihin aikoihin aloin pyöriä bassotunneilla ja Puolenkuun Peleissä. Musiikkiharrastus kesti muutaman vuoden. Pari keikkaa ehdittiin heittää, mutta lopulta heitin viuluni nurkkaan ja keskityin täysin peliharrastukseeni. Pelit, kaikki eri muodot ovat olleet yksi tärkeimmistä harrastuksistani koko elämäni ajan. Toinen ovat itsepuolustuslajit, joista olen harrastanut painia, Karatea, Shootoa, Capoeiraa, nyrkkeilyä ja Defendoa. Nykyään teen kungfun, joogan ja taijin ominaisuuksia sisältävää venyttelysarjaa. Capoeiran voisin aloittaa uudelleen, jos vaan paikat kestää.
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Elämänkerta: 1980-luku
Kuka minä olen? Synnyin yksinhuoltajaäidin taakaksi vuonna. 1982, Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Keskoskaapin kautta tulin maailmaan, oli niin kova kiire syntyä leijonan tähtimerkin alle. Parempi harja, kuin ikuinen neitsyt? Syntymävuosiltani minulla ei ole hirveästi muistoja. Lastensuojeluviranomaiset olivat kuulemma käyneet ovella, mutta eivät etsineet minua, vaan äiti sai tilanteen selitettyä. Johtuisikohan siitä, että asuimme silloin liipolassa? Ensikotini oli tässä nykyisen asuinpaikkani vieressä, noin 200 metrin päässä. Kadun nimikin taitaa olla sama.
Liipolasta löysin ensimmäisen naiseni ja jostain pitäisi löytyä valokuva, jossa me istuskellaan Susannan kanssa ammeessa. Taidettiin maalata toisemme tinneritusseilla. Siitäkö tämä lievä aivovamma peräisin? Hoitopöydältä en ole äitini puheiden mukaan ikinä pudonnut.
Seuraavat muistot liittyvät Kuopioon, jossa opin puhumaan. Olin kova ajelemaan linja-aatolla ja äiti oli kauhuissaan. Oppiikohan se ikinä puhumaan normaalisti? Kuopiosta palasimme takaisin Lahteen. Niiltä ajoilta muistan syntymäpäivä yllätykseni, kun kaivoin ruuvimeisselillä reiän kipsiseinään. Äiti oli niin onnellinen. Tykkäsin myös pitää pipoa otsalla, vaikka se näytti todennäköisesti erittäin urpolta, niin mukavuus vei voiton tyylistä. Muistan myös mäkihyppyukot, joilla tykkäsin leikkiä. Olisiko ollut Matti Nykäsen huippuvuosia?
Lahdesta muutimme Savonlinnaan, noin 6-vuotiaana (1988). Asuimme lähellä Olavinlinnaa ja äitini minuun tartuttama uteliaisuus historiaa kohtaan sai lisää tulta alleen. Savonlinnassa vietin paljon aikaa suomalais-sveitsiläisen ystäväni Johanneksen kanssa. Joku hämärä muisto minulla on matkasta poliisilaitokselle äitini kanssa. En muista, mistä sakko oli tullut, mutta äitiä hävetti ja paljon. Sakkokin saattoi olla opiskelijalle varsin kivulias menoerä.
Savonlinnasta matkamme jatkui kohti pohjoista. Seuraavaksi kipusimme ihan lappiin asti. Asuimme kaksi vuotta Saariselällä, äitini työskennellessä Riekonlinnassa. Asuimme aluksi jossain ihme sopulimajassa, mutta löysimme nopeasti mukavan rivarinpätkän, jonka naapurissa asui perhepäivähoitajani. Sieltä on paljon mukavia muistoja ja pientä ihastumistakin oli ilmoilla. Äitini muistaa hyvin sen, kun kehuin hoitotätini pehmeää syliä ja valitin siitä, että äitini on niin luinen. Aina ei voi voittaa? Pohjoisen reissulta on paljon muitakin muistoja. Opin siellä laskettelemaan ja varoituksista huolimatta, vetelin pitkin metsäreittejä ja neitseellisiä rinteitä. Nopeastihan ne pari valmista rinnettä tuli koluttua läpi. Olihan meillä kausikortit, joten välillä rinteessä käytiin päivittäin.
Hiihdettiin me ihan murtsikkaakin. Useamman tunturin päälle olen kavunnut ja laskenut alas useamman kilometrin pituisia alamäkiä. Välillä käytiin laavulla lämpimällä mehulla tai kaakaolla. Erityisen hyvin on jäänyt mieleen äitini lupaukset siitä, että ollaan perillä heti seuraavan kumpareen jälkeen. Ei se kyllä ihan niin mennyt, mutta ehkä minä noiden kannustavien sanojen johdosta jaksoin matkan aina loppuun saakka. Välillä meinasi lentää sauvat käsistä. Aina ei jaksanut. Pohjoisen reissulta olisi vaikka kuinka paljon hyviä muistoja. Lintu-Antin tarinat ja uskomattoman hienot käsityöt. Taisin saada noihin aikoihin myös ensimmäisen oman puukkoni, jonka hävitin vasta Lahdessa, yhteen lähimetsään.
Lapissa aloitin myös koulutaipaleeni. Törmäsen ala-aste oli ensimmäinen kouluni. Luokkahuoneita oli 3+ käsityöluokka ja liikuntasali, jossa pidettiin myös puukäsityötunnit. Meitä oli 2 luokkaa samassa huoneessa. Aloitin Inarissa myös esikoulun, mutta en jaksanu käydä sitä montaa kuukautta. Lähes tunnin matka aamulla ja iltapäivällä, oli liikaa, eikä Saariselällä asuvista lapsista kukaan muu käynyt esikoulua. Itse koulumatkakin taittui aamuisin linja-autolla ja iltapäivällä tultiin takaisin tilataksilla. Matkaa Törmäseen oli noin 30 km.
Liipolasta löysin ensimmäisen naiseni ja jostain pitäisi löytyä valokuva, jossa me istuskellaan Susannan kanssa ammeessa. Taidettiin maalata toisemme tinneritusseilla. Siitäkö tämä lievä aivovamma peräisin? Hoitopöydältä en ole äitini puheiden mukaan ikinä pudonnut.
Seuraavat muistot liittyvät Kuopioon, jossa opin puhumaan. Olin kova ajelemaan linja-aatolla ja äiti oli kauhuissaan. Oppiikohan se ikinä puhumaan normaalisti? Kuopiosta palasimme takaisin Lahteen. Niiltä ajoilta muistan syntymäpäivä yllätykseni, kun kaivoin ruuvimeisselillä reiän kipsiseinään. Äiti oli niin onnellinen. Tykkäsin myös pitää pipoa otsalla, vaikka se näytti todennäköisesti erittäin urpolta, niin mukavuus vei voiton tyylistä. Muistan myös mäkihyppyukot, joilla tykkäsin leikkiä. Olisiko ollut Matti Nykäsen huippuvuosia?
Lahdesta muutimme Savonlinnaan, noin 6-vuotiaana (1988). Asuimme lähellä Olavinlinnaa ja äitini minuun tartuttama uteliaisuus historiaa kohtaan sai lisää tulta alleen. Savonlinnassa vietin paljon aikaa suomalais-sveitsiläisen ystäväni Johanneksen kanssa. Joku hämärä muisto minulla on matkasta poliisilaitokselle äitini kanssa. En muista, mistä sakko oli tullut, mutta äitiä hävetti ja paljon. Sakkokin saattoi olla opiskelijalle varsin kivulias menoerä.
Savonlinnasta matkamme jatkui kohti pohjoista. Seuraavaksi kipusimme ihan lappiin asti. Asuimme kaksi vuotta Saariselällä, äitini työskennellessä Riekonlinnassa. Asuimme aluksi jossain ihme sopulimajassa, mutta löysimme nopeasti mukavan rivarinpätkän, jonka naapurissa asui perhepäivähoitajani. Sieltä on paljon mukavia muistoja ja pientä ihastumistakin oli ilmoilla. Äitini muistaa hyvin sen, kun kehuin hoitotätini pehmeää syliä ja valitin siitä, että äitini on niin luinen. Aina ei voi voittaa? Pohjoisen reissulta on paljon muitakin muistoja. Opin siellä laskettelemaan ja varoituksista huolimatta, vetelin pitkin metsäreittejä ja neitseellisiä rinteitä. Nopeastihan ne pari valmista rinnettä tuli koluttua läpi. Olihan meillä kausikortit, joten välillä rinteessä käytiin päivittäin.
Hiihdettiin me ihan murtsikkaakin. Useamman tunturin päälle olen kavunnut ja laskenut alas useamman kilometrin pituisia alamäkiä. Välillä käytiin laavulla lämpimällä mehulla tai kaakaolla. Erityisen hyvin on jäänyt mieleen äitini lupaukset siitä, että ollaan perillä heti seuraavan kumpareen jälkeen. Ei se kyllä ihan niin mennyt, mutta ehkä minä noiden kannustavien sanojen johdosta jaksoin matkan aina loppuun saakka. Välillä meinasi lentää sauvat käsistä. Aina ei jaksanut. Pohjoisen reissulta olisi vaikka kuinka paljon hyviä muistoja. Lintu-Antin tarinat ja uskomattoman hienot käsityöt. Taisin saada noihin aikoihin myös ensimmäisen oman puukkoni, jonka hävitin vasta Lahdessa, yhteen lähimetsään.
Lapissa aloitin myös koulutaipaleeni. Törmäsen ala-aste oli ensimmäinen kouluni. Luokkahuoneita oli 3+ käsityöluokka ja liikuntasali, jossa pidettiin myös puukäsityötunnit. Meitä oli 2 luokkaa samassa huoneessa. Aloitin Inarissa myös esikoulun, mutta en jaksanu käydä sitä montaa kuukautta. Lähes tunnin matka aamulla ja iltapäivällä, oli liikaa, eikä Saariselällä asuvista lapsista kukaan muu käynyt esikoulua. Itse koulumatkakin taittui aamuisin linja-autolla ja iltapäivällä tultiin takaisin tilataksilla. Matkaa Törmäseen oli noin 30 km.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)